lauantai 15. joulukuuta 2012

Raivotarjontaa ja raskausarpia

Ohhoh! Sain viime torstaina vauvan neuvolakorttiin ensimmäisen kerran merkinnän RT. Asiaan vihkiytymättömille kerron, että RT tarkoittaa raivotarjontaa ja se taas tarkoittaa sitä, että vauva hengailee mahassa pää alaspäin. JEE! Vauva pitää edelleen aikamoista showta tuolla vatsassa, joten en ole varma jääkö hän nyt paikoilleen. Tänä aamuna hikka tuntui kuitenkin edelleen tuolla alhaalla, eli oikeassa paikassa.

Tila vatsassa vähenee koko ajan, joten vauvan liikkuminen tuntuu välillä aika kivuliaalta. Näillä viikoilla vauva painaa keskimäärin kaksi kiloa ja on noin 40 senttiä pitkä. Kyllä semmoinen mötikkä saa aikamoisen heilumisen aikaan. Viimeksi keskiviikkona hän heitti taas kärrynpyörän. Napa raukkani on aivan hellänä ja Vauhtihirmun aikaiset raskausarvet ovat tulleet näkyviin. Ne ovat hailakan hopeanvärisiä pieniä juovia tuossa navan ympärillä. Ennen tätä raskautta ne olivat aika näkymättömiä, jos niitä ei ihan etsimällä etsinyt.

Uusia raskausarpia en millään haluaisi. Voiko niitä sitten jotenkin ehkäistä? Voi ja ei voi. Painonnousun pitäisi olla maltillista ja ihoa pitäisi muistaa sivellä öljyllä pari kertaa päivässä. Arvatkaa toteutuuko kumpikaan noista minun kohdallani... Painan tällä hetkellä vähemmän mitä painoin Vauhtihirmua odottaessa samoilla viikoilla. Mutta hänen kanssaa minulle tuli todella paljon kiloja. Jotka kuitenkin lähtivät nopeasti raskauden jälkeen, joten ne olivat pääasiassa hormonaalisia raskauskiloja (kehon aineenvaihdunta muuttuu raskausaikana ja keho kerää tarkasti kaiken ravinnon, jotta äidillä riittää rasvaa imetystä varten).

Painonnousu minua ei haittaa, koska tiedän kilojen lähtevän nopeasti synnytyksen jälkeen. Mutta ne raskausarvet. ÄÄÄähhhh. Ne seuraavat mukana loppuelämän. Toisaalta, Vauhtihirmun aikaiset arvet olivat lähes näkymättömiä, niin ehkä ne mahdolliset uudet arvetkin haalistuvat. Tai sitten voisin vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää vähän tuota ylimääräistä popsimista...

Tulipas muuten tästä mieleeni, että voisin lisäillä tänne uuden blogin puolelle vanhoja kirjoituksia esimerkiksi juuri näistä raskauskiloista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti