Tasaisempaa arkea vuoristoradan jälkeen

Juuri nyt elämässä tuntuu olevan menossa vähän rauhallisempi jakso. Olen siis raskaana viikolla 29+6 eli seitsämännellä kuulla. Meillä on 2,5-vuotias poika, joka on kotihoidossa. Mies käy kaksivuorotyössä ja puuhastelee vapaa-ajallaan kaikenlaista remontoinnista aidanrakentamiseen ja metsästämisestä auton ruuvailuun. Minun harrastukseni jäivät loppukesästä tauolle. Toivotaan, että pääsen niiden pariin sitten keväällä.

Syksy on ollut kaikkea muuta kuin rauhallinen. Olin pakkolevossa seitsämän viikkoa supistusten ja etisen istukan takia. Ystäväni sai pienen keskosvauvan. Olimme ostamassa metsäpalstaa, joka paljastuikin ei-niin-kivaksi, joten jouduimme pikaisesti päättämään, mikä meidän unelmamme oikein on, ja millä ehdoilla olemme valmiit toteuttamaan sen.

Minun piti syksyllä aloittaa insinööriopintojeni viimeinen vuosi. No, ei sitä paljoa sohvan pohjalta aloiteta. Se on yksi syy, miksi blogi (ja sen nimi) vaihtui. Saattaa olla, että minusta ei koskaan tule insinööriäitiä. Hukkamamma taas olen jo valmiiksi. Lisäksi minun piti mennä töihin seitsämäksi viikoksi hoitovapaan ja uuden äitiysloman välissä. Olen töistä sairaslomalla nyt näiden supistusten takia.

Työpaikka on vakituinen, joten sairasloma sieltä ei siinä mielessä ole totaalinen katastrofi. Se on kuitenkin harmittava takaisku, koska olin todella innoissani odottanut muutaman viikon työpätkää ennen kuin jään taas pitkäksi aikaa kotiin. Mutta minkäs teet? Jos kroppa ei anna periksi niin se ei sitten anna. Pakko levätä ja odottaa töihinpaluuta. Minulla on vielä pieni mahdollisuus päästä töihin yhdeksäksi työpäiväksi. Toivokaamme parasta!

Olen päässyt pois pakkolevosta, mutta rauhallisesti pitää ottaa. Lisäksi käymme tiheästi tutkimuksissa tuon istukan takia. Uutena yllätyksenä tutkimuksissa paljastui se, että vauva ei kasva ihan tarpeeksi hyvin. Hänen kasvunsa tipahti keskikäyrältä alakäyrälle kahdessa viikossa. Viime kontrollissa hän oli kasvanut hyvin, enkä minä voi kuulemma vaikuttaa vauvan kasvuun millään tavalla (koska pidän huolen itsestäni ihan jo muutenkin), joten yritän olla stressaamatta asiaa ihan koko aikaa.

Koska syksy on ollut aikamoinen katastrofi, tämä suhteellisen rauhallinen arki tuntuu ihanalta. Arkisin käymme pojan kanssa perhekahviloissa ja avoimessa päiväkodissa. Viikonloppuisin hengailemme kotosalla ja saamme välillä nauttia ystävien vierailuista. Ulkoilu on ikävä kyllä aika rajallista, koska supistukset muistuttavat itsestään heti jos vähänkin kävelee. Mutta nyt nautin siis näistä pienistä asioista, joita voin tehdä kotona. Muun muassa leipominen, pyykinpesu ja ruuanlaitto ovat luksusta, kun niitä SAA tehdä pitkästä aikaa!